Yhteisvastuukeräys 2012

Yhteisvastuun listakeräys on päättynyt huhtikuun lopussa.

 

Listakerääjä, muistathan palauttaa listat ja rahat seurakunnan taloustoimistoon viimeistään toukokuun ensimmäisellä viikolla!

 

Yhteisvastuu-terveisin

Leena Leskelä

Diakonissa/Keräyspäällikkö

p. 040 5470 785

 

Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena erityiskohteena vuonna 2012 on Takuu-Säätiön käynnistämä pienluottohanke. Sen tavoitteena on ylivelkaantumisen ennaltaehkäisy. Suunniteltu hanke kohdistuu diakoniatyön keskeiseen asiakasryhmään eli taloudellisessa ahdingossa oleviin ihmisiin. Hankkeen avulla halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea ne ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.

Yhteisvastuun kansainvälisen diakonian kohde on Ugandassa toteutettava pienrahoitustoiminta. Kirkon Ulkomaanapu toimii Ugandassa yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton kanssa.

Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kotimaassa erityiskohteena oleva pienluottohanke saa 20 prosenttia keräyksen tuotosta ja hiippakuntien avustustyö ja Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia. Loput 10 prosenttia käytetään keräävän seurakunnan päätösten mukaisiin diakonisiin tarpeisiin.

Lue lisää: