Musiikki

Musiikki liittyy monella tavalla lähes kaikkeen Muhoksen seurakunnan toimintaan. Kuin Oulujoki se soljuu riemukkaasta vauvakirkosta eläkeläisten omaan lauluryhmään. Musiikki vetää puoleensa nuoria ja kutsuu aikuisia mukaan kuoroihin.

 

Parinkymmenen laulajan kirkkokuoro osallistuu kuukausittain jumalanpalveluksiin. 

Kamarikuoro toimii projektikuorona ja projektinomainen työskentelytapa lisääntyy tulevaisuudessa myös lapsi- ja kirkkokuorojen puolella.

 

 

Uusia laulajia saadaan mukaan paremmin, kun harjoitteluun voi sitoutua aina yhdeksi jaksoksi kerrallaan. Muhoksella on otettu isojakin haasteita muun muassa Bachin kantaateista koostuvien konserttien merkeissä. Muhokselle kutsutaan esiintymään myös nimekkäitä solisteja.

Pikkuväkeä taas on hemmoteltu suosituilla urkusaduilla.

Maalaisseurakunnassa virrenveisuu on kirkkokansalle vielä tuttua ja rakasta, mutta tulevaisuuteen varaudutaan jo pitämällä koululaisille virsivisa-kilpailuja.

 

Soitinmusiikin puolella Muhoksella on pitkät perinteet erityisesti puhallinmusiikissa. Torvipoikien perinteikästä työtä suunnitellaan kehitettävän jatkossa puhallinväen kesken yli kuntarajojen.

 

Säännöllinen toiminta :

 

LAPSIKUORO 7-12v. Harjoituspäivä keskiviikko klo 17-18.30 seurakuntatalossa,

 

KIRKKOKUORO on neliääninen sekakuoro, harjoituspäivä keskiviikko klo 18.30-21,

 

PÄIVÄKUORO on eläkeläisistä koostuva lauluryhmä, harjoituspäivä joka toinen keskiviikko klo 10.30-11.30,

 

Soitinryhmät

TORVIPOJAT on noin kymmenen hengen vaskiyhtye, harjoitukset projektinomaisesti.

Lisätietoja antaa torvipoikien väliaikainen johtaja Seppo J.A. Karppinen p. 050 5886626.