Hautausmaa

Seurakunnan ensimmäinen hautausmaa oli kirkon ympärillä. Nykyinen hautausmaa on ollut Kirkkosaaressa vuodesta 1809. Sitä on laajennettu useaan otteeseen.

 

Ensimmäinen tiedossa oleva hauta on vuodelta 1812. ”Tässä lepää kappalainen, khr:n sij. Nils Pietari Cajaner   s 6/1 1763  edesmennyt 16/4 1812”.

 

Vuonna 1999 hautausmaan ympärille rakennettiin uusi puuaita, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy.

 

Kesällä 2002 hautasmaalle saatiin muualle haudattujen muistomerkki. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Juha Palovaara. Kivityöt toteutti Kauhavan kiviveistämö/veljekset Mäki ja lasityöt Lasitusliike V E Lipponen Oy Oulusta.

 

 

 

Hautausmaan kartta 

 

 

 

Hautaustoimen ohjesääntö 

 

Hautausmaalla huomioitavaa

Muhoksen hautausmaalla kävijät. Huomioittehan, että autolla ajo hautausmaalle on sallittu ainoastaan invatunnuksen omaaville tai huonokuntoisille henkilöille, erityistä varovaisuutta noudattaen.

 


Lue lisää