Rippileirin luontokirkko kesä 2018

 

Rippikoululaiset

Rippikoulu on nuorten koulu, jossa perehdytään tarkemmin siihen kristilliseen uskoon ja kirkkoon, johon seurakunnan jäsenet on kasteen kautta liitetty. Samalla tutustutaan seurakuntamme toimintaan ja palveluihin. Rippikouluun kuuluu tietty määrä opetusta. Rippikoulun käyminen edellyttää nuorelta yhteisiin kokoontumisiin osallistumista ja vaadittujen tehtävien suorittamista, ellei ole erikseen sovittu esimerkiksi etärippikoulusta. Kaikista näistä saa ohjeet rippikoulun alussa yhteisessä infotilaisuudessa. 

Riparilla pohditaan ja ihmetellään elämää ja etsitään vastauksia nuoren elämäntilanteesta nouseviin kysymyksiin. Raamattu on yllättävä, pyhä kirja, jonka sisältöön ja käyttöön tutustumme rippikoulumatkan aikana. 

Rippikouluun pääsee sinä vuonna, kun täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä milloin tahansa myöhemminkin. Sen voi käydä, vaikkei olisi seurakunnan jäsen, mutta vain seurakunnan jäsenet voidaan konfirmoida.

 

Mitä konfirmaatio tarkoittaa?
Rippikoulu oikeuttaa konfirmaatioon. Konfirmaatiossa rippikoulun käynyt tunnustaa itse kristillisen uskon, johon hänet on kastettu. Konfirmaatiossa rippikoulun käynyt siunataan ja hänen puolestaan rukoillaan.

Mitä oikeuksia rippikoulu ja konfirmaatio antavat? Rippikoulun käyminen oikeuttaa kirkolliseen avioliittovihkimiseen ja äänioikeuteen seurakunnan vaaleissa. Konfirmoitu seurakunnan jäsen voi toimia kummina ja käydä itsenäisesti ehtoollisella sekä 18 vuotta täytettyään olla ehdokkaana seurakuntavaaleissa.


Entä jos ei kuulu kirkkoon?
15-vuotias voi liittyä kirkkoon vanhempiensa/huoltajiensa suostumuksella. Kirkkoon liittymiseen kuuluvat paperiasiat hoidetaan kirkkoherranvirastossa rippikoulun yhteydessä. Ellei sinua ole kastettu lapsena, kaste toimitetaan ennen konfirmaatiota.


Rippikoulu alkaa seurakuntaan tutustumisella
Rippikoulun aloitusjakson aikana osallistutaan seurakunnan elämään käymällä jumalanpalveluksissa, nuortenilloissa, konserteissa, kirkollisissa toimituksissa ja muussa seurakunnan toiminnassa.

 

Missä ja milloin?
Rippikouluja pidetään pääasiassa kesällä. Leirit pidetään Koortilan toimintakeskuksessa ja päiväkoulut seurakuntatalolla.

Rippikoulun ulkoläksyt löydät vasemmalta sivupalkista. Ulkoläksyjä voi opetella hyvissä ajoin jo rippikoulun alkaessa ja niitä toistetaan myös yhteisissä kokoontumisissa. 


Rippikouluun ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu loka-marraskuussa. Ikäluokka saa kirjeen kotiin ja kutsun yhteiseen infotilaisuuteen.

Voit ilmoittautua vuoden 2024 rippikouluun näin: Mene seurakunnan etusivulle. Klikkaa kohta "Tapahtumat" ja skrollaa sivua alaspäin. Vasemmalla puolella on kohta Ilmoittaudu > Rippikouluun ilmoittautuminen. Sieltä löytyy linkki ilmoittautumislomakkeeseen. Täytä kaikki lomakkeen kohdat huolellisesti ennen lähettämistä. Mikäli lomakkeen kanssa on ongelmia, odota hetki ja yritä sitten uudelleen. 

Lähetämme ilmoittautuneille tiedon ryhmistä marraskuun aikana. 

Rippikouluasioissa saat tarvittaessa lisätietoja nuorisotyönohjaaja Tuula Väänäseltä, p. 040 524 6534 tai kasvatuksen papilta Frans Kinnuselta p. 044 486 6724. 

Ruusut ja todistus