Hallinto ja talous

Seurakunta on itsenäinen julkisyhteisö. Sen ylintä päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto, jonka 23 jäsentä valitaan joka neljäs vuosi valitsema 23-jäseninen kirkkovaltuusto. Äänioikeus vuoden 2010 vaaleissa oli ensimmäistä kertaa kaikilla 16 vuotta täyttäneillä seurakuntalaisilla.


Kirkkovaltuusto tekee seurakunnan taloutta ja viranhaltijoita koskevat tärkeimmät päätökset.

Kirkkoneuvosto on seurakunnan hengellisen työn ja muun toiminnan yleisessä johdossa oleva luottamushenkilöelin. Se valmistelee myös asioita kirkkovaltuustolle ja panee täytäntöön sen päätökset. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Neuvosto huolehtii seurakunnan yleisestä hallinnosta ja hoitaa seurakunnan taloutta ja omaisuutta.

Kirkkoneuvosto on delegoinut päätösvaltaansa ja juoksevien asioiden hoitoa viranhaltijoille.