Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Muhoksen kirkko
Messu Muhoksen kirkossa klo 10
Valvomisen sunnuntain messun toimittaa Tarja Pyy ja avustaa Hanna Kaisto-Vanhamäki. Kanttorina Henriikka Väänänen. Kolehti kerätään lapsiperheiden vanhempien tukemiseen Lasten ja nuorten keskus ry:n kautta.
Valvokaa!
Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat "uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee" (2. Piet. 3:13).
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä