Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntatalo
Messu Muhoksen seurakuntatalon juhlasalissa klo 10.
Laskiaissunnuntain messun toimittaa Tarja Pyy, avustaa Hanna Kaisto-Vanhamäki ja kanttorina Ossi Kajava, lapsikuoro.
Kolehti KUA:n katastrofirahastoon.
Jumalan rakkauden uhritie
Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi esto mihi (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps. 31:3).
Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä