Perhekirkko

su 2.4. klo 10.00

Seurakuntatalo

Palmusunnuntain perhekirkko seurakuntatalon juhlasalissa klo 10.

Toimittaa Eva-Maria Mustonen, messudiakoni Leena Leskelä, avustaa Soile Lehtola. Kanttorina Ossi Kajava, mukana lapsikuoro.

Kolehti: Köyhyyden vähentämiseen kehittyvissä maissa Kirkon Ulkomaanavun kautta.


Kunnian kuninkaan alennustie

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin.

Palmusunnuntain nimi dominica palmarum viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijasta käytetty pajunoksia.

Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä