Ehtoollinen kuolemattomuuden juomana

Kirjoitus on julkaistu Tervareitti-lehdessä 22.11.2013

Aika ajoin tulee eteeni kysymys, miksi ehtoollista tarvitaan kristityn elämässä.  Tämä kysymys on ollut kautta aikain aina ajankohtainen.  Ehtoollisesta on kirjoitettu paljon ja eräänä näkökulman mukaan ehtoollinen avautuu kun tarkastelee sitä lahjana kuuden ehtoollismotiivin valossa.  Näitä motiiveja käyn hiukan avaamaan Kuopion piispana aikanaan toimineen Eino Sormusen tutkimuksen, Herran ehtoollisen kautta.

Ehtoollinen on muisto.  Ehtoollisen asetussanoissa ovat sanat: tehkää se minun muistokseni.  Tällä viitataan siihen, että Jeesus tahtoo, että hänen omansa muistavat häntä ja että he muistavat häntä nimenomaan kärsivänä ja kuolevana Vapahtajana.  Jokainen ehtoollisen vietto elvyttää sydämissämme hänen muistoaan ja rakkauttaan ja vie kiirastorstain yöhön, jolloin ehtoollinen asetettiin.

Ehtoollinen on kiitos. Alkukirkon aikoina käytettiin ehtoollisesta nimitystä kiitos (eukharistia), joka on jäänyt moneen kieleen.  Ehtoollisen vietossa vallitsee ilo ja kiitollisuus täyttyneestä pelastuksesta.

Ehtoollinen on uhri. Tässä viitataan Jeesukseen elämäntyöhön. Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan… Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. 

Ehtoollinen on yhteys (communio). Kastettujen seurakuntaa pitää koossa ja ravitsee ehtoollispöytä.  Herran ehtoollinen merkitsee toisaalta yhteyttä kaikkien ehtoollisvieraiden kesken, toisaalta yhteyttä Kristukseen, jopa yli rajojen, elävien ja kuolleiden välillä.

Ehtoollinen on salaisuus (mysterio). Uskonto ei ole meille viime kädessä järjen, ajatuksen, eipä edes mietiskelynkään asia, vaan aavistuksen, tunteen, hartauden ja palvonnan. Yhteysasia liittää meidät suurempaan kokonaisuuteen.  Salaisuusajatus sallii meidän viettää pyhää kahdenkesken oloa Jeesuksen kanssa. Sielussamme oleva piilevä Maria pääsee hyvin oikeuksiinsa.  Ehtoollisen vapisuttava salaisuus on Vapahtajan todellinen ruumiillinen läsnäolo.  On kysymys sakramentaalisesta läsnäolosta. Kristus on käsittämättömällä tavalla läsnä ehtoollisaineissa, leivässä ja viinissä.  Hän antaa niissä itsensä meidän ruumiillemme ja sielullemme oman ruumiinsa ja verensä.  Ehtoollinen merkitys on kristitylle sekä sielun että ruumiin ravintona.

Ehtoollinen on tunnusteko. Ehtoollispöydän antimet ovat esimakua suuresta ehtoollisesta taivaassa.  Jokainen ehtoollispöytä on ikään kuin viimeinen keidas, jossa pyhiinvaeltajat levähtävät. 

Herran ehtoollinen on kirkossamme syvintä ja pyhintä, mitä seurakuntayhteys tarjoaa. Kristinopissa kerrotaan sattuvasti, että kelvollinen ehtoollisvieras on se, joka tarvitsee Kristusta.  Hän tuntee uskonsa ja rakkautensa heikkouden.  Hän sydämestään katuu syntejään ja pyytää niitä anteeksi ja ikävöi yhä läheisempää elämänyhteyttä Kristukseen. 

Ehtoollinen on näiden ehtoollismotiivien valossa, lyhyessä muodossa esiteltynä mielenkiintoinen kokonaisuus, palapeli, johon yhtyy monet juonteensa.  Asetussanoista ne kaikki löytyvät, joka kerran kun ehtoollispöytä katetaan. Kun ehtoollismalja pikarin muodossa koskettaa meitä olemme tekemisissä uskonelämämme pyhimmän salaisuuden kanssa.  Siinä on läsnä kuolemattomuuden juoma, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.

                                                                                                                                                                                                           Jouni Heikkinen