Uutislistaukseen

YHTEISVASTUUKERÄYS 2023 NOSTAA ESIIN NUORTEN VÄKIVALLAN

YV Ajaton5.png

Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 lasta ja nuorta viikoittain. Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Luvut ovat peräisin kouluterveyskyselystä sekä poliisin tilastoista. 

”Nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, nuori ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua”, vetoaa Yhteisvastuu-piispa Jukka Keskitalo.  

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-0 (kiusaaminen nolla) -toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Toiminta on konkreettista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.  

Tiimipäällikkö Heikki Turkka Aseman Lapset ry:stä painottaa aikuisten vastuuta: 

”Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään. Avainasemassa konfliktien ratkaisuissa ja kiusaamisen vastaisessa työssä ovat yhteistyössä yli rajojen toimivat aikuiset. Nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin”. 

 

Apua oman alueen nuorille 

Yhteisvastuun keräystuotosta 20 prosenttia jää paikallisten nuorten tukemiseen sekä muuhun oman alueen auttamistyöhön.  

 

Koulutusta ja tukea kriisialueiden uhreille  

Tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA:n) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä. Avustustarpeiden syitä ovat useimmiten luonnonkatastrofit (kuivuus, tulvat, myrskyt, maanjäristykset), aseelliset konfliktit ja äkilliset onnettomuudet.  

Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti KUA:n avustustyötä Keniassa, jossa karjanhoidolle elintärkeät laidunmaat ovat ilmastokriisin syventämän kuivuuden myötä hupenemassa. Epätoivoinen taistelu laidunmaasta johtaa konflikteihin ja väkivaltaisuuksiin.  

Katastrofien vaikutukset ulottuvat myös lapsiin ja nuoriin, kun heikentyvä turvallisuustilanne ja omaisuuden menettäminen saavat perheet vetämään lapsensa pois koulusta. Osa jatkaa kouluaan toisella alueella, köyhimpien perheiden lapset eivät ehkä palaa kouluun”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen. 

Katastrofirahasto tukee yhteisvastuuvaroin lasten ja nuorten kouluun paluuta viidellä alueella Keniassa tavoitteenaan saada 41 500 haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta takaisin kouluun tarjoamalla esimerkiksi tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Hätäavun turvin tuetaan myös koulutarvikkeiden hankkimista, kouluruokailua sekä erityisesti tytöt huomioivien hygieniatilojen järjestämistä. 

yhteisvastuu.fi 
kirkonulkomaanapu.fi 
asemanlapset.fi

 

************** 

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2022/9229 

2023-02-13 15:58:00.0