Anteeksiantamisen raskaan kevyt taakka

28.10.2016 Tervareitti -lehden hartauskirjoituksessa Simo Pekka Pekkala käsittelee anteeksiantoa, armoa, kiitollisuutta ja hyvän jakamista eteenpäin.

 

Maanantaina 24.10.16 oli YK:n päivä ja 2. rukouspäivä. Meitä muistutettiin Suomessa ja kaikkialla maailmassa heikoimmassa asemassa elävistä lähimmäisistämme. Jokapäiväiset uutiset väärin- ja hyväksikäytön uhreista Suomessa ja maailmalla, mm. Syyriassa, todistavat, että kolmisen vuotta sitten Tervareittiin kirjoittamani hartaustekstin sanoma on nyt entistä ajankohtaisempi. Siispä annan sen nyt vielä kerran todistaa meille omasta rikkinäisyydestämme:

 

Meillä on Raamatussa näytelmän muotoon kirjoitettu Jeesuksen vertaus (Matt. 18:23-35). Siinä esiintyvät yksinvaltainen kuningas, suurivelkainen palvelija ja pienivelkainen palvelija. Näytelmä ohjaa meitä kurkistamaan suurivelkaisen palvelijan sielunmaisemaan. Istukaamme siis paikoillemme seuraamaan mitä tapahtuu.

 

Ensimmäinen näytös. Kuningas määrää omaisuudelleen tilintarkastuksen. Paljastuu järjettömän suuri velka, joka vastaa 200 000 vuoden päivittäistä palkkaa. Velallinen ei ikinä pysty maksamaan summaa takaisin. Niinpä kuningas määrää täysimääräisen ulosmittauksen. Suurivelkainen palvelija yrittää epärealistisesti saada lykkäystä. Yksivaltiaan sydämeen nousee sääli velallistaan kohtaan, ja hän myöntää täydellisen vapautuksen veloista. Kuninkaan armeliaisuus saa todella ruhtinaalliset mittasuhteet. Työntekijä oli viety herransa eteen rajattomasti velkaantuneena mutta lähti sieltä rajattomasti velattomana. Huomaa: velallinen ei siis saa lykkäystä vaan täydellisen velan poispyyhkimisen.

 

Toinen näytös. Armahdettu tapaa työtoverinsa, joka on hänelle velkaa edelliseen verrattuna mitättömän summan, noin kolmen kuukauden päivittäisen palkan verran. Tapahtuu dramaattinen juonenkäänne: armahdetulta ei löydy armahtavaa mielenlaatua omaa velallistaan kohtaan. Eikö mittaamattoman suuren hyvän kokeminen saakaan aikaan aitoa kiitollisuutta ja hyvän jakamista eteenpäin toisille ihmisille, lähimmäisillemme?

 

Kolmas näytös. Kuningas saa tietää tapahtuneesta ja puuttuu asian kulkuun. Armahdettua palvelijaa soimataan kelvottomaksi, koska hän ei tahtonut mitätöidä työtoverinsa pikkuvelkaa vetoomuksista huolimatta. Niinpä kuninkaan sääli muuttuu vihaksi: armahdus perutaan ja velanperintä määrätään suoritettavaksi loppuun asti. Kuninkaan armahduksen oli saanut aikaan vain palvelijan harras pyyntö. Velka annettiin anteeksi ehdoitta, mutta anteeksiantamuksen johdonmukaisena seurauksena olisi pitänyt olla anteeksiantava mieli. Huomaa erityisesti tämä: kuninkaan tuomio on laadittu kysymyksen muotoon, jotta me itse joutuisimme omalla kohdallamme miettimään, millainen olisi meidän vastauksemme.

 

Näytelmä on päättynyt. On päätelmien aika. On Jumala ja me, ja meidän suunnaton velkamme Jumalalle. Emme kykene maksamaan velkaamme Jumalalle ikinä, mutta Hän on valmis antamaan kaiken anteeksi armossaan Jeesuksen tähden. Vertaus paljastaa meille tärkeitä asioita Jumalan valtakunnan elämänmuodosta. Ensinnäkin, Jumalan laupeus on niin käsittämättömän suuri ja kaiken inhimillisen oikeudenmukaisuuden vastainen, että me voimme vain ihmetellä ja kiittää. Me voimme ja meidän täytyy elää ainoastaan Jumalan käsittämättömän suuresta armosta. Toiseksi, meidän koko elämämme on Jumalan edessä jatkuvaa syntien eli velkojen anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Ja kolmanneksi, lain, oikeuden, korvauksen ja koston periaatteet ovat Jumalan valtakunnan periaatteiden vastakohtia. Jos haluan pitää kiinni oikeuksistani, niin Jumalakin tekee niin minulle. Jumala ei osoita armoa armottomille. Antamalla itse meille anteeksi Jumala opettaa, miten meidän tulee kohdella velallisiamme. Ihmisen velka Jumalalle on ääretön, mutta sitä ihminen saa joka päivä pyytää anteeksi ja kokea anteeksiannon ja armahduksen. Lähimmäisen velka meille sen sijaan on niin vähäinen, että sen pitäisi voida antaa anteeksi. Mutta miten vaikeaa meille onkaan tehdä niin…

 

Simo Pekka Pekkala