KRUSIFIKSI
Olimme tutustumassa Etelä-Suomessa erääseen vanhaan kivikirkkoon. Opas selvitti, kuinka alttariosan yläpuolella oleva suuri, kaunis krusifiksi - ristiinnaulitun kuva, taidokas puuveistos - oli nyt viimeisen kirkon sisätilaremontin aikana sijoitettu takaisin alkuperäiselle paikalleen, ylös kirkon kuoriosaan, kaikkien kirkossa kävijöiden nähtäväksi.
Joku seurueestamme kysyi kirkon esittelyn jälkeen: ”Missä tuo krusifiksi oli sitten ollut välillä?” Opas kertoi, kuinka krusifiksi oli ensin viety kirkon ullakolle, jossa se oli ollut parikymmentä vuotta piilossa. Ullakon jälkeen krusifiksi oli ollut toiset kaksikymmentä vuota kotiseutumuseossa. Siellä krusifiksi oli kuitenkin yleisön nähtävänä. Historian saatossa kirkko oli kuulemma haluttu tehdä ajanmukaiseksi. Vanha pois! Lopulta oppaamme totesi iloiten: ”Nyt krusifiksi on jälleen oikealla paikallaan, elävän seurakunnan keskellä!”
Kertomus on kuin kuva jonkun ihmisen tai kansan historiasta. Kristus heitettiin syrjään. Tahdottiin olla nykyaikaisia. Tahdottiin jotain uutta, modernia ja tehokasta. Usein on ajateltu, ettei Jeesuksella Kristuksella ole mitään tekemistä nykyisessä maailman ajassa. - Löytyikö se, mitä haettiin? Liian usein koettiin pettymys ja valitettava elämän hajoaminen ja jopa romuttuminen.
Kristus, kärsivä Vapahtaja, on tänään keskellä elämäämme. Hän on siellä, missä kärsimys on johtanut elämän nollapisteeseen. Hän on siellä, missä tunnustetaan omien voimien ja omien mahdollisuuksien rajallisuus. Kärsivä Kristus on siellä, missä uskossa ja rukouksessa käännytään Hänen puoleensa. Kaikilla meillä on elämässämme kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Tässä paastonajassa seuraamme kipujen miestä, Kristusta. On lohdullista uskoa, nähdä ja kokea, kuinka Kristuksen kärsimystie koskettaa omaa kärsimystämme. Meillä on kuitenkin auttaja ja kantaja. ”Siis ristin tielle lähtekäämme seuraten kutsun antajaa nyt rakastaen, taistellen uskossa uuden luomisen” (VK 55).
Jouni Riipinen Muhoksen vs.kappalainen